Vasta kaksi kuukautta opintoja tanssitaiteen linjalla takana, mutta silti on välillä vaikea uskoa, että tämä melkein yhdeksän kuukauden pituinen matka tanssin maailmaan on vasta aluillaan, niin paljon nämä ensimmäiset kuukaudet ovat pitäneet sisällään.
Viime viikolla anatomian kurssi päättyi tenttiin ja ihan mukavasti lihakset ja luut olivat jääneet mieleen, jopa latinaksi. Uusi viikko toi mukanaan kuitenkin uudet haasteet, kun Markon kanssa siirryimme opiskelemaan baletin didaktiikkaa ja vaihdoimme latinasta baletin ranskankielisen termistön pariin.
Tiistaista torstaihin paneuduimme sekä nykytanssiin että improvisaatioon ja kompositioon Veran opastuksella. Tutkimme paljon liikkeen artikulaatiota, lauseiden tanssimista niin yksin kuin duoinakin. Pohdimme paljon myös ilmaisua ja sitä, kuinka tanssijana tulee jättää tilaa katsojan omille tulkinnoille. Että tanssi on kuin metafora, tai runoutta, jolloin usein vähemmän on enemmän; aina ei tarvitse alleviivata merkityksiä liian selkeästi.
Veran kanssa otimme mukaan myös äänen käytön, ja itselleni oli todella haastavaa käyttää omaa ääntäni sillä tavalla kun sitä viikon aikana käytimme. Kauhukseni äänen tuottaminen oli todella olennainen osa koko viikon improvisaatiotunteja, mutta kummasti torstaina ääntä irtosi jo aivan eri tavalla, ja helpommin, kuin tiistaina. Saattoipa viereisessä salissa työskennellyt koulutusporukka kuunnella välillä ihmeissään meidän salissamme ääntä tuottanutta trioa. Viikon jälkeen oli kyllä voittajaolo; minä selvisin ja uskalsin.
En ehkä kesällä tiennyt mihin olin itseni laittanut hakiessani Länsi-Suomen opistolle opiskelemaan, mutta jo nämä kuluneet kaksi kuukautta ovat pitäneet sisällään todella paljon. Välillä on ollut hetkiä kun olen ollut aivan valmis nappaamaan tavarani salin perältä ja kävelemään ulos, mutta samalla olen aina löytänyt itsestäni vielä hieman potkua jatkaa läpi haasteiden, sillä ihan kevyttä tämä opiskelu ei ainakaan omalla kohdallani ole ollut. Tanssin myötä opin koko ajan paljon itsestäni, siitä mitä olen, miten reagoin asioihin, millainen oppija olen, ja kuinka selviän haastavista hetkistä. Ja suurimman osan ajasta tuntuu, että vasta nyt alan löytämään sitä kuka olen, liikkeellä ja tanssilla on valtavan suuri vaikutus itsetuntemukseen.
Omat sooloprojektimme rakentuvat vähän kerrallaan. Jokaisen opettajan tunneilta tulee poimittua hyviä vinkkejä omaan työskentelyyn, musiikkia kuuntelee taukoamatta sillä korvalla olisiko se hyödynnettävissä tai toimisiko se omassa soolossani. Soolo on hahmottunut niin ajatuksissa kuin paperillakin, mutta ennen kaikkea itse tehden ja kokeillen. Tyhjä tanssisali ja minä; se on laboratorio, jossa syntyy jotain sellaista, minkä voin kertoa olevan omakuvani...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti