Kun
kahdeksan viikkoa sitten aloitimme opiskelun,
minusta tuntui, että minua
kuoritaan kuin sipulia.
Riisutaan kaikki turha pois, asetutaan tanssisalin
lattialle sikiöasentoon
ja noustaan ylös evoluution tavoin.
Unohdetaan
tanssikengät, kuljetaan paljain jaloin.
Kävellään etuperi ja takaperin, juostaan, hölkätään, spurtataan, kuljetaan
pitkin erilaisia reittejä ja ratoja, hypellen, pyörien, huojuen, heiluen, määrätietoisesti
tai ”ihan hukassa” -tyyliin.
Tässä tanssisalissa ei enää ole sellaista nurkkaa, jossa
minä en olisi mönkinyt.
Nyt mietin, voiko tässä iässä syntyä tai synnyttää itsensä vielä uudestaan?
Tanssi minussa alkaa virrata uudelleen, se pulppuua ja soljuu.
Paljaaksi kuorittu kehoni on utelias, hereillä ja herkkä.
Se on valpas ja aktiivinen oppimaan uutta.
Kaikki aistit ovat avoinna.
Osaan alkaa yhdistää itseäni
tilassa, tunteita, ajatuksia, ideoita ja liikettä.
Esineet alkavat tanssia ja
asiat saavat uusia merkityksiä.
Syntyy
draaman kaaria, koreografioita ja tarinoita.
Löydän itseäni uudelleen.
Alkaa
ehkä uusi tarina.
Ja
minä voin vaikuttaa siihen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti