torstai 21. syyskuuta 2017

Kotona kehossa

Kotona kehossa. Tai ainakin hieman enemmän hahmollaan tässä luomuksessa. Tällä viikolla moni tekemämme asia haastoi tulemaan paremmin tutuksi oman kehon kanssa, paremmin tietoiseksi omasta kehosta. Millainen kehoni on? Mitä kaikkea se kantaa sisällään? Mitä keho ilmaisee? Miten keho ilmaisee?

Kuluneella viikolla jäin ihmettelemään erityisesti selkärankaa, millaisen liikkeiden repertuaarin se mahdollistaakaan. Selkäranka alkoi saada hahmoaan omassa kehossani. Samoin mystinen lantio. Uskollinen ystävämme Herra Kallo oli jälleen intensiivisen tarkkailumme alaisena tanssitunneilla ja auttoi meitä pääsemään käsiksi omiin luisiin rakenteisiimme.



Viikon yksi mieleenpainuneimmista tilanteista oli improvisaation ja komposition tunnilla tehty harjoitus. Saimme valita kukin yhden kuvan ja sen perusteella aloimme tanssia. Yksinään tanssiminen oli jo varsin palkitsevaa, kun sai heittäytyä kuvan vietäväksi, mutta vielä hedelmällisempää oli päästä jakamaan ajatuksia parin kanssa ja vielä lopuksi näyttää kokemuksensa toisille, nähdä toisten kokemukset ja keskustella koko porukalla. Tuli käytyä syvällä. Virkistävää, intouttavaa, jopa hoitavaa.


Raakaa työtä tanssitunneilla. Hikeä ja tuskastumista, mutta myös valtavasti iloa, innostusta ja vapautunutta mieltä. Viikon viimeiset mehut puristettiin klassisen baletin didaktiikan tunnilla.


”I like to think of the body of one dancer as an entire orchestra or, on the other hand, a group of dancers representing one body. I also try to look for a situation where dancing in the performance is not only a way to present the choreography, but also a creative event in the instant.”

- Koreografi Liisa Risu

perjantai 15. syyskuuta 2017

Luita ja luomista



Tällä viikolla tanssiryhmäläisten energiataso oli kummasti jo tiistaista lähtien suhteellisen alhainen... Onneksi ihana Heli kuitenkin ymmärsi tämän, ja rankan fyysisen treenin sijaan monilla tunneilla keskityimmekin anatomiaan sekä rauhallisempaan kehonhuoltoon.
Helin innostus anatomiaan todella tarttuu, ja lumouduin itsekin kehojemme rakenteista. Kävimme läpi mm. selkärangan ja lonkkien luustoa sekä lihaksistoa. Havainnollistamisessa käytimme apuna omia kehojamme tehden erilaisia harjoituksia, ja myöskin mystinen herra Kallo ilmestyi avuksemme.




T'ällainen herra seuraili treenejämme :^)



Uusi oppiaine nykypäivän tanssitietous taas tarjosi jo heti ensimmäisillä tunneilla rautaisen annoksen performatiivisen tanssin historiaa ja mieltä avartavaa tietoa kaikesta siitä, mitä tanssitaide voikaan olla.





Torstain improsessio oli aivan huikea lopetus viikolle!
Kaikki väsymys haihtui vapaaseen liikkeseen ja toisen kopioimiseen keskittyessä. Leikimme siis peiliä tanssitwistillä; johtaja tanssi ja seuraaja kopioi liikkeet parhaansa mukaan. Itselleni oli yllättävän helppoa heittää itsekriittisyys nurkkaan ja vain antaa mennä ja nauttia ja tehdä kaikkea jopa vähän koomistakin. Uuden opettajamme Niinan sanoin, voit vain valita ensimmäisen mieleen tulevan idean ja mennä sen mukana. Se riittää. Heli taas korosti, kuinka tarkoitus on luoda materiaalia. Ja niinhän sitä sitten luotiinkin :~~)



Piirsimme myös hurmaavat luuranko-omakuvat! Tarkoituksena testata, kuinka hyvin sitä oikeasti luustoa hahmottaakaan...



Kiitos kaikille viikosta, maanantaina nähdään taas ❤
~Jenna M.



maanantai 11. syyskuuta 2017

"Nothing is a mistake " -

- one of John Cage's rules, which has to be "golden rule" of studying. 
The beginning of each new week brings new knowledge and experience. Every single day opens new horizons for us in different techniques and helps to understand things we do in dance not only by our minds, but much deeper. We learn to listen to the most important tool for dancers - the body; try to find out how do muscles work, how breathing depends on different parts of spine and rib cage and also muscles.
Ballet didactic gives a new glance at doing classical dance exercises, explains what for we do them. Of course, it is clear that behind the beauty of classical ballet is a great hard work, but that new week helped to understand also not only the beauty, but the developing of dancers qualities, which will be so important and useful in other techniques. Especially, when creating solos.

One of the most exciting moments, speaking with Sari about creating process in choreography. About the inspiration, which can be everywhere, in every single moment, sound, word... 


Thankful for the great opportunity to make our own solos outdoors! Unforgettable moment! 

maanantai 4. syyskuuta 2017

Ensimmäinen viikkomme tanssitaide linjalla




                      Koulun alkua oli odotettu jännityksellä. Ensimmäinen päivä alkoi koulun ja sen henkilökunnan esittelyllä missä olivat kaikkien linjojen oppilaat paikalla. Koulu rakennus on erittäin viehättävä ja yleinen tunnelma on välittävä. Meitä aloitti tanssitaide linjalla neljä oppilasta. Opettajamme johdolla ensimmäisenä päivänä saatiin tietää mitä tuleman pitää. Kävimme läpi oppituntejamme sekä tulevia opettajia. Tehtiin ryhmätöitä ja tutustuttiin. Mietimme myös mitä sana tanssitaide pitää sisällään. Seuraavana päivänä aloitimme tanssi tunnit tohinalla. Tuntui aivan mahtavalta voi sitä riemun määrää mitä koin ! Ihanaa saada olla liikkeessä ja tehdä kuperkeikkoja aamusta!

                   Ensimmäinen viikkomme piti sisällään nykytanssia, jazzia,kehonhuoltoa ja improvisaatiota. Hieman oli jalat hellänä tästä startista mutta eiköhän se kunto kasva kohisten. Olen inspiroitunut ja odotan tulevaa vuotta hyvillä mielin.



Tässä kauniissa salissa hikoillaan seuraavat 9 kuukautta




          Keskiviikkona päästiin koulun takapihalla olevasta saunasta pulahtamaan joessa

Uudet opiskelijat!


Tanssitaidelinjan uudet opiskelijat 2017-2018