tiistai 27. marraskuuta 2012

Suklaa


Tässä Maijulle ja muillekin. Anne Kukkohovikin suosittelee :D


Raakasuklaan ohje


Ohjeita



(netistä poimittu ohje)
  • 0,5-1 dl kookosrasvaa
  • 0,5 dl kaakaovoita (raastettuna)
  • 0,5 dl raakakaakaojauhetta
  • 0,5 dl carob-jauhetta (voi korvata kaakaolla)
  • 1-2 rkl hunajaa
  • 1-2 rkl macaa
  • 1-2 rkl lucumaa
  • mausteeksi ripaus suolaa, vaniljaa, cayennepippuria
  • sattumiksi kourallinen goji-marjoja ja/tai cashew-pähkinöitä (voi asetella suklaamuottien pohjalle)
Muutamia ekstravinkkejä vielä asiasta innostuneemmille:
Hunaja ei välttämättä sekoitu kovin nätisti pelkästään rasvoihin. Yleensä jauheiden lisääminen kuitenkin auttaa. Jos heittäytyy hifimmäksi, lesitiini on se aine, joka tasoittaa rasvojen ja vetisempien aineiden (kuten hunaja) sekoittumista.
Lisäämällä lucumaa ja carobia lopputuloksesta saa makeamman ja maitosuklaisemman.
Sattuma- ja makukokeiluihin suosittelen kuivattuja marjoja (myös jauheina) ja hedelmiä, pähkinöitä, siemeniä, pippuria, chiliä, yrttejä ja piparimausteita (kaneli, kaardemumma jne.)





maanantai 26. marraskuuta 2012

viikko 47

maanantaina oli viimeiset tanssinhistorian tunnit tältä vuodelta. Tanssinhistoria on todella kiinnostavaa, mutta kaikkea on vaikea muistaa, mielenkiintoisimmat aikakaudet jäivät hyvin mieleen, asusteet ja tanssi tyylit.
Sooloja on aherrettu koko viikko, se viel oman aikansa ja niitä on pakko treenata paljon koulu ajan ulkopuolella, mitä enenmmän jaksaa ahertaa sen parempaa jälkeä tulee! Teatteri ilmaisun esitysksen koreografiaa ollaan yritetty treenata mahdollisimman paljon, mutta aikataulut ei tietenkään osu niin hyvin kaikilla yhteen kuin toivoisi ja soolot lisää pientä stressiä, että mielummin harjoittelisi sooloa kun teatterin koreografiaa, mutta on tässä vielä aikaa tehdä sooloa pari viikkoa :)





Soila kokeili ja mietti jos tämä olisi soolo esine... :D







Maiju toi meille tuliaisia italiasta (italialaista suklaata), koska hän oli viettänyt koko syysloman italialassa!
NAM! kun oli hyvää, kolmea eri makuakin, tummasuklaa, maitosuklaa ja valkosuklaa :)

Viikko meni tosi nopeasti, syynä varmaan oli kun oli jotain mitä odottaa, minä odotin viikonloppua, koska lähdin italialaisten kanssa helsinkiin, lähdin esittelemään vähän meidän pääkaupunki seutua! Kävimme satamassa, tuomio kirkolla, ravintola tornin katto terassilla, rautatie asemalla, eduskuntatalolla ja kiasmassa katsomassa taidetta!


 Kiesmasta löytyi taidetta, mikä sai tanssijankin innostumaa!



maanantai 19. marraskuuta 2012

Paideia

Hehkeä Paideia, huone nro 58.
Muutin pari viikkoa sitten toiseen huoneeseen, joka on maalattu. Toin sinne punaiset jouluvalot.

MÅÅÅNDAG

Kirjotan nyt tänne, kun kukaan ei oo pitkään aikaan kirjottanut ja kun oon kipeenä kopissani.

 Melko paljon esityksiä tulossa. Ja jopa hieman stressi. Ensi viikolla draamallinen esitys Heli Slungan runoista, johon sisältyy koreografia. Yritän vetää ja valmistella omat runoni niin, ettei kaduta tai turhauta jälkeenpäin mokailu tai alisuoriutuminen esityksessä. Yhden runon olen säveltänyt (tosin vasta puoliksi). Vähän draamaesitys jää hutasuksi mutta ei voi mitään.

Muutaman viikon päästä tanssisoolot ja sitten pari ryhmäkoreografiaesitystä.

Olen flunssassa. Ihmettelinkin eilen, kun bussissa ajatukset soolokoreografiasta tuntuivat hyviltä mutta kun aloin liikkua, kroppa ei toiminutkaan ja ideat olivat yhtäkkiä täysin paskoja, johtuen siitä, ettei niitä voinut toteuttaa energisesti. Toivottavasti flunssa menee pian ohi, että pääsee liikkumaan.

Kivaa, että on paljon tekemistä ja välillä on tosi innostunut olo. Välillä tosin tuntuu, että alisuoriudun ryhmätunneilla jatkuvasti ja annan sellaisen kuvan, etten osaa mitään. Osaamiseni ja ryhmätyöskentelyni riippuu tosi paljon päivästä ja mielialasta, mikä on akilleenkantapääni. Toki nopeat sarjat, pyörähdykset ja askeleet ovat vaikeita muistaa ja hahmottaa. Mitä enemmän ollaan lattialla, sitä enemmän nautin. Viime viikolla oli parasta improilla sooloa ja oppia uutta koreografian koostamisesta kahden opettajan ohjauksessa. Sarilla oli tosi kiinnostavia ohjeita ja improtehtäviä. Aamutunneilla tosin pyörittiin lattialla niin paljon, että piti käydä kaksi kertaa oksentamassa pönttöön. Oli myös kiva perjantaiaamu rauhassa improilleessa ja Iiriksen opettaessa ryhmäkoreografiaa. Iiriksellä on varmasti hieno tulevaisuus tanssin parissa.

En osaa päättää, haluanko tehdä soolosta komediallisen, tunnelmallisen ja surumielisen, kokeilevan, tarinallisen, puhtaasti liikkeeseen perustuvan vai haluanko lähteä tutkimaan jotakin ei-inhimillistä hahmoa, jolla ei ole kasvoja ja ihmisen olemusta. Jotenkin olen niin alkeissa perinteisesti tanssiksi käsitettävän liikkeen suhteen, että "puhtaan" tanssikoreografian tekeminen dancen tyyliin tuntuisi kornilta, eikä se ehkä muutenkaan ole mun juttu. Joku juju siinä pitää olla, oli se sitten parodia, minimalismi tai outous. Parodiakin tosin vaatii osaamista.

Valinta vähän ahdistaa, koska pelkään, että valitsen reitin, joka ei johda mihinkään. Välillä jo luulen tehneeni päätöksen ja sitten innostunkin jostain ihan muusta. Jos en pian valitse ja ala työstää asiaa eteenpäin, soolosta tulee keskeneräinen ja sitten turhauttaa. Mutta tämä matka on kivointa! Rakastan tehdä omia esityksiä, oli se sitten yksin tai muiden ohjaamista. Lopputulos ei aina ole niin tärkeää.

Syksy on ollut yhtä alisuoriutumista. Ja toisaalta olen oppinut kuitenkin jo paljon. Olen myös alkanut saada kroppaani ja kasvojenkin muotoa takaisin (ulkoisesti), mikä on pinnallista mutta mukavaa. Kohta mahdun taas omiin vaatteisiini!

Tunnen viihtyväni täällä vaikka välillä vähän draamailen. Meitä on nyt yksi vähemmän. Tulee ikävä, Camila!

(Roosalla on oma blogi, mulla on myös, jos jotakuta kiinnostaa lukea:  http://lenkaset.blogspot.fi/
 Siellä on höpöjä kaunokirjallisia tekstejä. Tosin en oo kirjottanut sinne vähään aikaan.)


"Runot eivät ole piirakoita emmekä me sillejä." -Daniil Harms







lauantai 3. marraskuuta 2012

Heippis.

Joo... kuinkas monta viikkoo sitä on takana koulua, kahdeksan vai? kyllä tää ensviikolla alkava syysloma tulee varmasti ihan tarpeeseen ja hyvään saumaan kaikilla. Ollu ihan mahtavaa muttei kukaan varmaan kiellä sitä etteikö ois ollu rankkaa, välillä se v*****aa MUT se on toisaalta mahtava haaste! Itellä ollu melko turhautuneita fiiliksiä tässä, koska oon ollu yllättävän paljon kipee. Se vaikutti mm. viime vkon nykäri/nykykansantanssi esitykseen. Tai ei siihen, vaan harjotuksiin. Mut ylitin itteni sain porukan melko mahtavasti kii ja esiintyminenki meni paremmin ku hyvin, mahtava fiilis! Kaikki oli niin hyviä ja sitä kautta Helin tekemä performance oli mahtishow! Tytöt oli mahtavia <3 but special thanks to Stefano who was awesome 'cause he is so good!

Loman jälkeen kattellaan taas ja lähetään ladatuilla akuilla loppuvuoteen jeje :)

p.s on niitä paskojaki päiviä vaikka koko aika hypetän :D

-J