Epämukavuus- vai elämysalueella?

Ensimmäinen kouluviikko hujahti ohi nopeasti ja viikonlopun tuleminen jopa hieman harmitti, intoa olisi riittänyt viettää aikaa koulussa enemmänkin. Maanantain koittaessa suuntasin taas valtavalla innolla kohti koulua ja tanssisalia, tiedossa olisi mielenkiintoinen, mutta varmasti myös haastava kouluviikko.

Kotiluokkamme.

Tällä viikolla paneuduimme vielä syvemmin kehonhuoltoon ja sen tärkeyteen, ja loppuviikkoa kohti kehonhuollon merkitys korostui entisestään. Oli mukava aloittaa kouluviikko Pilates-tunnilla, ja vaikka jonkinlaista tietämystä ja kokemusta Pilateksesta jo onkin, niin opin tunnilla taas paljon omasta kropastani ja sen toiminnasta. Yksi tärkeimmistä opeista oli kyllä kiinnittää huomiota ryhtiin, sitä ei voi koskaan painottaa liikaa.

Niina ja luuranko.

Tanssitaiteen ja paritanssin ryhmät yhteisellä
Pilates-tunnilla.

Maanantaina pääsimme Markon oppiin baletissa ja jazzissa ja tiistaina jaloissa tuntuivat kaikki ne pliét ja relevét, joita balettitunnilla teimme. Muutoinkin tämä toinen viikko on tuntunut kropassa ensimmäistä enemmän; siksi teoriatunnit tanssituntien keskellä ovat olleet mukavaa vaihtelua, ja torstaina kouluviikon päättyminen tuntui helpottavalta. Tässä vaiheessa sitä huomaa kuinka kropalla kestää hieman tottua uuteen rytmiin ja kuinka tärkeää on antaa itselleen myös aikaa levätä ja palautua.

Heli ja Pekka syventyneinä lihaksiin ja hermostoon.

Nykypäivän tanssitietoudessa on ollut mielenkiintoista havaita taas kerran kuinka laaja tanssin kenttä on. Katsomamme videoklipit eri tanssijoista ja erilaisista tavoista toteuttaa tanssia olivat oikeastaan aika silmiä avaavia. Ne olivat taas kerran hyvä muistutus siitä, ettei ole vain yhtä tapaa tanssia, vaan aina mukana on myös se oma persoona ja minun oma tapani tanssia. Ja vielä kun muistaisin kaiken uuden keskellä, etten koskaan vertaisi itseäni muihin, vaan toteuttaisin ennen kaikkea sitä omaa näkemystäni ja  löytäisin oman tavan ilmaista itseäni...

Tällä viikolla olen välillä istunut tanssisalissa ennen tuntien alkua ja pohtinut sitä missä olen. Vaikempina hetkinä (sillä niitäkin on jo ollut) olen miettinyt olenko minä edes tanssija, tuleeko minusta koskaan tanssijaa, ja mitä ihmettä edes teen tällä linjalla. Mutta onneksi näitä ajatuksia enemmän viikkoon on mahtunut iloa ja naurua, pieniä hetkiä, jolloin olen tiennyt tekeväni omaa juttuani, sitä mitä todella haluan ja rakastan. Ja muistutan aina samaan hengenvetoon itseäni, että tämä matka on vasta alussa; ensi keväänä olen luultavasti harpannut (tai ehkä enemmänkin tanssinut) melkoisen matkan eteenpäin. Jo näiden kahden viikon aikana olen huomannut, että ihan fyysisen tanssin lisäksi tämä vuosi on myös matka itseeni, ja odotan mielenkiinnolla mitä tulen löytämään.

Ensimmäisen koulupäivän yhteiskuva.

Viikko alkoi yhdessä paritanssilinjalaisten kanssa, mutta myös päättyi samoissa merkeissä, sillä torstaina viikon viimeinen puolitoistatuntinen kului yhteisen improtunnin merkeissä.
Improvisaatio ei ole aikaisemmin ollut itselleni mikään omin juttuni, vaan astumista reippaasti epämukavuusalueelleni, mutta nämä opinnot ovat hieman muuttaneet ajatuksiani...

Aina puhutaan siitä kuinka pitää uskaltautua omalle epämukavuusalueelleen, mutta improtunnilla Niina toi tähän uuden näkökulman; entä jos epämukavuusalueen sijaan puhuisimmekin elämysalueesta, siinä on aikamoinen ero mielikuvissa. Ja ollakseni aivan rehellinen näiden kahden ensimmäisen viikon aikana improtunnit ovat olleet itse asiassa yksiä antoisimmista tunneista; elämystä epämukavuuden sijaan.

Tätä ajatusta haluan syventää muuhunkin tekemiseen. Kaikki tanssin lajit eivät ehkä ole se minun omin juttuni, mutta ehkä tulevalla viikolla yritänkin asennoitua tiettyihin tunteihin epämukavuusalueen sijaan elämyksinä; se ainakin kuulostaa huomattavasti paremmalta.

Näiden ajatusten myötä taas kohti uutta kouluviikkoa.