”Tämä on minun hyppyni tuntemattomaan. Tämä on minun
matkani. Tämä on minun elämäni.”
Näin minä sanoin itselleni ja jäin
kuuntelemaan vastausta. Sydän rinnassa takoi, kädet kosteina kaipasivat, jalat jo
tanssilattialla minua veivät. Pää, se oli onneksi jo liian korkealla pilvissä.
Järjellä ei ollut enää mitään sanottavaa, kun sydän niin kovasti tahtoi.
Minun vuoroni kirjoittaa kuluneesta viikosta
Edelliset kirjoitukset ovat
olleet loistavan käytännönläheisiä ja kertoneet ensimmäisten viikkojemme
tapahtumista konkreettisesti. Olen niin hullaantunut, että en tiedä osaanko
sanoa tai ajatella mitään konkreettista, lupaan kuitenkin yrittää. Uuteen työjärjestykseen
on alkanut pikkuhiljaa tottua. Päivät täyttyvät varsinaisten tanssituntien
lisäksi kehonhuollollisista tunneista, Pilateksesta, tanssitietouden, anatomian
ja improvisaation tunneista.
Keho alkaa pikku hiljaa
hahmottua aivan erilaisena ruumiillisena kokonaisuutena anatomian,
itsetutkiskelun ja erilaisten harjoitteiden myötä. Tanssitietouden myötä eteeni
avautuu tanssitaiteen maailma kaikkine kummallisuuksineen. Tunnen imeväni
vaikutteita kuin märkä sieni. Näillä tunneilla ajatukset lentävät herkästi
tulevan soolon ja oman tanssitaiteellisen urankin suunnitteluun.
Tältä minusta tuntuu
Balettitunnin pitoharjoitukset
tuntuvat lihaksissa parikin päivää.
Nykytanssitunnille päätän
mennä ilman aivoja, jätän ne tanssisalin ulkopuolelle ja antaudun opettajan ohjeiden
vietäväksi. Yritän olla ajattelematta, että minun pitäisi tanssia kahdella
jalalla. Yritän tanssia koko kehollani hyödyntäen kehoni ja lattian suhdetta, siis
painovoimaa. Tunnin jälkeen tunnen ihanan rentouden lihaksissani.
Jazz on huumannut minut,
voisin vain tanssia ja tanssia…
On etuoikeus olla osa
tälläista tanssiporukkaa. Tanssitaiteiden ryhmä on pieni, mutta pippurinen.
Ryhmässä on hyvä ja luottamuksellinen ilmapiiri. Ja me muistamme pitää myös
pieniä taukoja tanssin lomassa. Maltan tuskin odottaa seuraavaa tanssiviikkoa!