Soolon jälkeen.

Kuva: Sari Palmgren

Kai sitä voi kliseisesti todeta, että olo on väsynyt, mutta onnellinen, sillä se on tainnut kuvata keskiviikon jälkeistä olotilaa parhaiten.

Soolon työstäminen on ollut pitkä ja intensiivinen projekti. Se on vaatinut paljon työtä, sillä oman koreografian työstäminen ei ole ollut aivan yksinkertainen tehtävä, eikä tilannetta oikeastaan ole helpottanut se, että samalla on toiminut myös oman koreografian tanssijana.

Oma sooloni ”Not dead yet” eli aivan viimeiselle viikolle asti, jolloin tein vielä viimeiset radikaalit muutokset teokseen. Oli oikeastaan todella mielenkiintoista tutkia, kuinka koreografia syntyi, kuinka se eli ja muuttui ajan myötä, ja kuinka paljon sen työstäminen myös vaati. Eikä kyse ole edes tanssimiseen ja harjoitteluun käytetystä ajasta, vaan ideoinnista ja materiaalin poimimisesta ja sen työstämisestä liikkeeksi.

Muutama päivä ennen esitystä teimme vielä omat valosuunnitelmamme ja harjoittelimme useampaan otteeseen valojen ajamista ja kokonaisuuden toimimista. Vasta siinä vaiheessa se iskostui todelliseksi; olemme oikeasti esittämässä pian soolomme yleisölle.

Ja sitten keskiviikko. Päivällä pidimme kenraaliharjoitukset, joihin saimme jo pienen harjoitusyleisön. Mutta ilta sitten kruunasikin kaikki odotuksemme, kun yleisöä saapui paikalle todella paljon ja saimme esiintyä todella upealle ja kanssamme jokaisen hetken eläväneelle yleisölle.

Jos kenraaliharjoitukset menivät ainakin omalta osaltani hieman niin ja näin, niin illalla lavalle astuessani oloni oli aivan erilainen. Oli helppoa kävellä paikalleni ja aloittaa. Ja viimeisten sävelten soidessa mietin vain, että olisin voinut tanssia kyllä pidempäänkin.

Käsiohjelmassa kerroimme, että MAIWEI kertoo neljästä erilaisesta matkasta, oman itsensä löytämisestä sekä pelkojen voittamisesta ja että neljässä erilaisessa koreografiassa läsnä on niin menneisyys, tämä hetki kuin tulevaisuuskin. Nyt kun ajattelen omaa prosessiani, oman sooloni työstämistä ja matkaa siihen hetkeen, niin näihin sanoihin kyllä kiteytyi se hetki kun kävelin lavalle ja annoin tanssin viedä mukanaan.

”Tanssin voima on hetkessä tässä ja nyt. Ei ole mennyttä eikä tulevaa, hetken ainutlaatuisuuden oivaltaminen syventää kokemusta, jättää jäljen iholleni ja ruumiini muistiin.” ( Jorma Uotinen )