sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Oma matka - mutta yhdessä






Kuluneet viikot ovat olleet työntäyteisiä. Olemme Sarin johdolla paneutuneet nykytanssiin ja improvisaatioon, mutta ennen kaikkea olemme työstäneet soolojamme tiiviisti näiden viikkojen aikana.

Olemme ideoineet mainosjulisteen teemaa, olemme kuvanneet teaserin MAIWEI-produktiostamme. Olemme ryömineet mudassa, maanneet likaisen soutuveneen pohjalla, olemme seisseet tihkusateessa ja lopulta ihailleet valmista mainosta, jota olemme levittäneet ympäri koulua ja Huittista.
Ja sitten olemme tanssineet; välillä hieman vähemmin voimavaroin, välillä taas täynnä intoa ja energiaa.
Olemme olleet hukassa, mutta lopulta aina löytäneet takaisin. Kuluneissa viikoissa on ollut paljon tanssia, ideointia, irti päästämistä, tiukkaa työskentelyä, turhautumista, innostumista, epätoivoa ja onnistumisia. Tunteita on koettu laidasta laitaan, ja sitten lopulta taas yhdessä tekemisen riemu on nostanut päätään. Olemme tässä yhdessä.

Yhdessä kuljemme tällä hetkellä myös kohti tulevaa keskiviikkoa ja MAIWEIn ensiesitystä, sillä vaikka kukin työstämme itse omaa sooloamme, niin silti tarvitsemme tähän myös toisemme. Keskiviikkona sitten näemme, mihin tähänastinen matkamme on meidät kuljettanut...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti