Oma paikka.

Kuva täältä.

Tällä viikolla maanantaina tanssimme Niinan kanssa balettia, työstimme Markon kanssa musikaali-produktiota eteenpäin myös paritanssilinjalaisten kanssa. Iltapäivästä kuvasimme vielä baletin tankosarjat ja muutama keskilattian sarjakin, näitä katsomme sitten tulevan viikon tunneilla.

Tiistain ja keskiviikon vietimmekin Antin kanssa, joka opetti meille sekä kinesiologiaa että street- ja breaktanssia.

Aikaisemmin syksyllä opiskelimme Helin kanssa anatomiaa ja kinesiologian tunnilla sukelsimme aiheeseen vielä syvemmin ja tutkimme käsiteltyjä aiheita myös toiminnan kautta. Aihe herätti paljon keskustelua ja oli mielenkiintoista paneutua tarkemmin hengitykseen sekä ihan oman kehon asentoihin ja niiden korjaamiseen. Antti puhui myös oman paikan ottamisesta myös kehollisesti, ettei todellakaan tarvitse pyydellä anteeksi olemassaoloaan, vaan minulla on täällä oma paikkani siinä missä muillakin.

Paljon puhuimme myös oman kehon hallinnasta, ja tämä tulikin tarpeeseen sitten tanssitunneilla.

Itselleni ajatus street- ja breaktanssista oli aika pelottava ja odotin ensimmäisiä tunteja hieman kauhulla, mutta ensimmäisten kymmenen minuutin jälkeen ajattelin vain kuinka siistiä tanssiminen olikaan. Aina askelkuviot eivät menneet aivan nappiin ja kädet eivät tainneet aina toimia kuten olisi pitänyt, mutta jostain löytyi sitä asennetta, jota kyseisissä tanssityyleissä tarvitaan.

Breakissa päädyimme yrittämään myös muutamia "temppujakin" ja yllätys oli suuri kun osa niistä onnistuikin pienen yrittämisen jälkeen. Ainakin itse opin sen, ettei ensimmäisenä kannattaisi aina sanoa, että tuo nyt ei ainakaan onnistu, sillä tuntui onnistuvan.

Tästä viikosta jäi ainakin itselleni paljon pureskeltavaa ja pohdittavaa, ja olenpahan löytänyt itseni breikkausasennoista useamminkin kuin kerran. Kuka olisi uskonut.

Mikä minua liikuttaa?

Tällä viikolla aloitimme sitten jo uuden projektin, musikaalin työstämisen. Musikaalin aiheena ovat suomalaiset mielenmaisemat. Me taidetanssin opiskelijat valitsimme kaksi tanssikappaletta musikaaliin. Toinen tulee olemaan Elsa, kohtalon lapsi ja toinen Naispaholainen.

Samaan aikaan aloitimme teatterin/ilmaisun opinnot. Ilmaisun opinnoissa luomme musikaaliin hahmot puheosuuksin. Lähdimme työstämään hahmoja ja hahmoille tyypillistä ilmaisua. Teatteritunneilla huomaan, kuinka lähellä tanssi ja teatteri ovat toisiaan. Kumpikin hyödyntävät esiintymisen ja esittämisen elementtejä. Puhe, ääni, ilmeet ja asennot lähtevät kehosta, samoin kuin tanssin liike. Hahmo työstyy mielikuvissa ja pulpahtelee pintaan myös arjessa.

Improvisaation ja komposition tunneilla aloitimmekin tutkimusmatkamme autenttiseen liikkeeseen. Tuokiot ovat kuin sukelluksia omaan kehoon, syvälle pinnan alle. Tutkimusmatkoja, jolloin koskaan ei tiedä, mihin törmää. Joka kerta opin itsestäni jotain uutta. Mietin, miten tämä on mahdollista?

Samaan aikaan valmistaudumme ensi viikon baletin didaktiikan kokeeseen. Kaiken tämän uuden keskellä nykytanssitunnit alkavat tuntua tutulta ja turvalliselta. Viikko päättyi Hops -keskusteluihin, joissa pääsimme purkamaan tuntojamme, pohtimaan asetettuja tavoitteita ja tulevia haasteita.

Viikko 49

Maanantaina lähdimme suunnittelemaan omaa osuuttamme musikaalista tarkemmin. Pohdimme opettajan kanssa Naispahoilainen-biisin rakennetta ja mitä biisin aikana tapahtuisi eri kohdissa. Aloitimme biisin viimeisen osan koreografian tekemisen, jonka me opettaisimme muulle ryhmälle ensi maanantaina.

Tiistaina meillä oli teatteritunteja koko aamupäivä ja iltapäivällä oli tanssihistorian tunteja. Tanssihistorian tunnit ovat olleet todella kivoja ja on ollut mielenkiintoista saada tietää mitä tanssin kentällä on tapahtunut eri aikakausina.

Keskiviikkona meillä oli autenttista liikettä aamulla ja sen jälkeen nykytanssia. Lounaan jälkeen kävimme läpi erilaisia jatkokoulutus mahdollisuuksia ja sen jälkeen jatkoimme taas tanssihistorian parissa.

Soolon jälkeen.

Kuva: Sari Palmgren

Kai sitä voi kliseisesti todeta, että olo on väsynyt, mutta onnellinen, sillä se on tainnut kuvata keskiviikon jälkeistä olotilaa parhaiten.

Soolon työstäminen on ollut pitkä ja intensiivinen projekti. Se on vaatinut paljon työtä, sillä oman koreografian työstäminen ei ole ollut aivan yksinkertainen tehtävä, eikä tilannetta oikeastaan ole helpottanut se, että samalla on toiminut myös oman koreografian tanssijana.

Oma sooloni ”Not dead yet” eli aivan viimeiselle viikolle asti, jolloin tein vielä viimeiset radikaalit muutokset teokseen. Oli oikeastaan todella mielenkiintoista tutkia, kuinka koreografia syntyi, kuinka se eli ja muuttui ajan myötä, ja kuinka paljon sen työstäminen myös vaati. Eikä kyse ole edes tanssimiseen ja harjoitteluun käytetystä ajasta, vaan ideoinnista ja materiaalin poimimisesta ja sen työstämisestä liikkeeksi.

Muutama päivä ennen esitystä teimme vielä omat valosuunnitelmamme ja harjoittelimme useampaan otteeseen valojen ajamista ja kokonaisuuden toimimista. Vasta siinä vaiheessa se iskostui todelliseksi; olemme oikeasti esittämässä pian soolomme yleisölle.

Ja sitten keskiviikko. Päivällä pidimme kenraaliharjoitukset, joihin saimme jo pienen harjoitusyleisön. Mutta ilta sitten kruunasikin kaikki odotuksemme, kun yleisöä saapui paikalle todella paljon ja saimme esiintyä todella upealle ja kanssamme jokaisen hetken eläväneelle yleisölle.

Jos kenraaliharjoitukset menivät ainakin omalta osaltani hieman niin ja näin, niin illalla lavalle astuessani oloni oli aivan erilainen. Oli helppoa kävellä paikalleni ja aloittaa. Ja viimeisten sävelten soidessa mietin vain, että olisin voinut tanssia kyllä pidempäänkin.

Käsiohjelmassa kerroimme, että MAIWEI kertoo neljästä erilaisesta matkasta, oman itsensä löytämisestä sekä pelkojen voittamisesta ja että neljässä erilaisessa koreografiassa läsnä on niin menneisyys, tämä hetki kuin tulevaisuuskin. Nyt kun ajattelen omaa prosessiani, oman sooloni työstämistä ja matkaa siihen hetkeen, niin näihin sanoihin kyllä kiteytyi se hetki kun kävelin lavalle ja annoin tanssin viedä mukanaan.

”Tanssin voima on hetkessä tässä ja nyt. Ei ole mennyttä eikä tulevaa, hetken ainutlaatuisuuden oivaltaminen syventää kokemusta, jättää jäljen iholleni ja ruumiini muistiin.” ( Jorma Uotinen )

Tanssitaidelinjan soolot!

 

Valokuvat: Sari Palmgren

Oma matka - mutta yhdessä

Kuluneet viikot ovat olleet työntäyteisiä. Olemme Sarin johdolla paneutuneet nykytanssiin ja improvisaatioon, mutta ennen kaikkea olemme työstäneet soolojamme tiiviisti näiden viikkojen aikana.

Olemme ideoineet mainosjulisteen teemaa, olemme kuvanneet teaserin MAIWEI-produktiostamme. Olemme ryömineet mudassa, maanneet likaisen soutuveneen pohjalla, olemme seisseet tihkusateessa ja lopulta ihailleet valmista mainosta, jota olemme levittäneet ympäri koulua ja Huittista.

Ja sitten olemme tanssineet; välillä hieman vähemmin voimavaroin, välillä taas täynnä intoa ja energiaa.

Olemme olleet hukassa, mutta lopulta aina löytäneet takaisin. Kuluneissa viikoissa on ollut paljon tanssia, ideointia, irti päästämistä, tiukkaa työskentelyä, turhautumista, innostumista, epätoivoa ja onnistumisia. Tunteita on koettu laidasta laitaan, ja sitten lopulta taas yhdessä tekemisen riemu on nostanut päätään. Olemme tässä yhdessä.

Yhdessä kuljemme tällä hetkellä myös kohti tulevaa keskiviikkoa ja MAIWEIn ensiesitystä, sillä vaikka kukin työstämme itse omaa sooloamme, niin silti tarvitsemme tähän myös toisemme. Keskiviikkona sitten näemme, mihin tähänastinen matkamme on meidät kuljettanut...

Liike on totta!

Liike on totta!

Se tuo meidät tähän hetkeen. 

Se kertoo enemmän kuin 1000 sanaa. 

Paljastaa meidät. 

Liike on niin totta!